sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Kesä kohta ohi

Ainakin hirvittävää vauhtia se tuntuu menevän. Ja vähän liikaa tekemistä.

Opiskelun kannalta kävikin ihan jees nakki. Pääsin Pohjois-Karjalan Ammattiopistoon Outokumpuun opiskelemaan pelisuunnittelua! Pyrin näillä näkymin todennäköisesti valmistumaan hahmoanimaattorin tehtävänimikkeen kera, vaikka toki näkemykset voivat vielä muuttua.

Voisin asiasta hieman avautuakin. On aivan mahtavaa, että vain yhden välivuoden jälkeen pääsen taas opiskelemaan ja pitäisi vissiin ratketa riemusta asian johdosta, mutta asia on herättänyt valtavasti myös negatiivisia tuntemuksia. Päällimmäisenä on fakta, että Outokumpu on vajaan 400km päässä Tampereelta. Täällä on kaverit, äiti ja kissat, enkä ole koskaan elänyt muualla. Tampereeseen verrattuna Outokumpu on pieni takapajula, jossa on vain ja ainoastaan nesessäärit kaupat ja palvelut ja olen sielultani täysi citytyttö, joten sanomattakin selvää, etten odota muuttoa kovin innolla.
Kylän pienen koon lisäksi en odota lainkaan soluasuntoon muuttoa. Pari viimeistä vuotta olen halunnut nimenomaan omaa kämppää, yksiötä, joka olisi kokonaan omassa hallussa. Outokummussa vaan ei toistaiseksi ole yhtäkään yksiötä vapaana, joten koulun tarjoamaan (onneksi halpaan) soluun pitää asettautua ainakin aluksi. En ole kuullut soluasumisesta paljon paskaakaan hyvää, joten näillä näkymin suhtaudun asiaan hyvin varautuneesti ja ennakkoluuloisesti.

Eniten kaikista surettaa ehkä se, etten tule näkemään kissojani kuin ehkä muutaman kerran puolessa vuodessa.

Yritän sulatella asiaa parhaani mukaan ja hokea, että on hienoa päästä edes jonnekin opiskelemaan. Linjalle kuitenkin haki karkealta arviolta vähän yli 100 henkeä ja vain 17 valittiin, joten ei yhtään huonompi suoritus.

Käykää ihmeessä katsastamassa opetuspisteen saitti.

---

Ja kevyet aiheet pöydälle NYT! Desucon tuli ja meni niin että viuhahti, muistoja tuli jos jonkinlaisia. Päällimmäisenä ehkäpä se, että pääsin Akemi Okamuran kanssa lavalle seisoskelemaan ja vastaanottamaan Japanista asti tuodun One Piece -aiheisen paidan, jota koristaa ääninäyttelijän oma nimmari. Tämän lisäksi pyysin nimmaria vielä Strong World -dvd:n kanteen.


Paitoja oli jaossa kolme kipaletta, kaikki erilaisia, ja vastaanottajat valittiin parhaimpien yleisökysymysten perusteella. Itse esitin kaksi, toinen koskien Okamuran pitkää uraa One Piecen Namin ääninäyttelijänä ja sitä, että kyllästyykö hän koskaan ko. roolin esittämiseen. Pyysin häntä myös antamaan pienen imitaation Brookin "yohohoho"-naurusta. Kun oli aika valita ns. voittajat, hän osoitti minua ja kutsui termillä "Ôkami-san!" johtuen cosplaystani enkä ensiksi meinannut uskoa, että kävi niin hitonmoinen säkä : D Hykertelin pikkuhetken ennenkö pystyin irtautumaan tuolistani ja tärisin lavalla. Eipä ole pitkään aikaan ollut sellaista intoa koskien yhtään mitään.

Perjantaina ja sunnuntaina cossailin OFF-nimisestä pelistä Elseniä, shoottikuvia löytyy täältä. Lauantaina pyörin Frostbitestä omana tuttuna Miko no Kitsune -hahmonani, josta onnistuin löytämään yhden kuvan.

© Mira Strengell
© Tapio Matikainen






















Tapio kuvasi Frostbitessä kitsune-pukuani, ja koska olin otoksiin mielettömän tyytyväinen, sen kummempia miettimättä valitsin hänet uudestaan. Hän itsekin kommentoi asiasta ja lupasin suosia häntä tulevaisuudessakin.

Elsen-cossissa käyttämäni kengät aiheuttivat toiseen isovarpaaseeni mustelman ja toiseen verenpurkauman. Niiden lisäksi noin kolmen muun varpaan iho hankautui rikki perjantain aikana ja värjäsivät kitsune-puvussa käyttämäni tabi-sukat varpaiden kohdalta verisiksi. Monikaan tosin ei kai huomannut asiaa, itsekin vasta lauantai-iltana lattiamajoituksessa huomasin jättäväni verisiä jälkiä ja äkkäsin veren tulevan sukista läpi. Kerrankos sitä.

Sain myös pari uutta kaveria OFFin ansiosta paikan päällä. Muitakin pelin cossaajia oli paikalla, ja lyöttäydyin sunnuntaina yhteen kolmen Zacharien ja yhden Sucren kanssa. Battereita näkyi pari kipaletta, mutteivät olleet samassa possessa.

Bongasin myös pari TF2-cossaajaa~

Siinä maha missä painitaan, Finncon on ALLE VIIKON PÄÄSTÄ ja Pyro-cossini on edelleen vaiheessa. Edistynyt se toki on, vaikka esimerkiksi kumipukua ei vieläkään ole värjätty punaiseksi. Ylimääräisiä osia leikeltiin irti (huppu, jalkineet, hihojen sisempi kerros, rinnan ja mahan kohdalta ylimääräinen kaistale) ja hupusta jäänyt materiaali taiteltiin kaulukseksi ja liimattiin kiinni. Kaula-aukko on turhan iso, mutten usko sille tehtävän enää tässä vaiheessa mitään.
Olen väsäillyt keskenäni kaasunaamariin osia ja liekinheitintä, jotka pikkuhiljaa alkavat olla koossa.

Kaasiksesta ei puutu enää kuin linssien tummennus. Olen tähän mennessä ihan tyytyväinen aikaansaannoksiini, vaikka suuosa onkin ehdottomasti liian pitkä. Leikkaan sitä todennäköisesti parin käyttökerran jälkeen jotta lopputulos muistuttaisi mahd. paljon Pyron maskia. Suodatussysteemit mitä ilmeisimmin joutuvat siis mäkeen, mutta auttaapahan hapensaannin kanssa.

Feikkifiltteri on väsätty naamarasvapurkista, suuosa sipsipurkista.

Liekinheittimestä en laita vielä kuvaa, se on sen verran vaiheessa enkä oikein tykkää siitä syystä ettei löydetty haluamaani muoviputkea sitä varten ja jouduin tyytymään styroksiputkeen ja ilmastointiteippiin :I Oh well. Ensimmäinen proppini ikinä, joten sillä on vissiin vähän lupakin näyttää karmealta.


Aiemmassa postauksessa mainitsemani RED-huivi tuli postissa, se on niin ehaana ;__; Julisteita on neljä uutta ja BONK!-juomatölkinkin hommasin ihan vaan rekvisiitaksi. Tölkki ei missään nimessä ole vesitiivis ja lippa, joka pitää avata jos haluaa juoda, on mielettömän löysä. Tiedä sitten ovatko kaikki samanlaisia vai osuiko itselle maanantaikappale. Samapa tuo, kunhan pitää pystyasennossa.

Sain myös kranaatit valmiiksi. Niihin meni hopeista (tai korrektisti ilmaistuna grafiittista) paperia, kartonkia, piippurasseja, tuubi liimaa, parit mutterit ja siideritölkkejä. Niihin olen jopa jollain kierolla tasolla tyytyväinen, vaikka sokkien muotoilu osasi ottaa urakalla kaaliin. Nyt pitäisi keksiä keino kiinnittää ne vyöhön. Hakasia? Taulukoukkuja? Hngh. Näiden ja liekkarin ansiosta olen hengittänyt niin hitosti epäterveellisiä kaasuja lyhyen ajan sisään, että on hienoa tuntea itensä terveeksi senkin jälkeen. Automaali haisee hassunhirveältä, etenkin sisätiloissa sprayattuna.

Ovat oikeasti oransseja, vaikka kännykameran valotustaidot sanovat muuta
Tosiaan, Finncon on viikon päästä ja tarkoitus olisi kuvata rutosti ja pistää kuvia nettiin sekä tehdä videomateriaalista gifejä. Näitä odotellessa.

Päivittelen taas heinäkuun lopussa. Silloin on edessä muutto Outokumpuun, autokoulun 2-vaihe ja vielä kai jotain muutakin, mutta enköhän koneellakin ehdi olemaan. Tsaukkelis~

2 kommenttia:

  1. Tilasitko huivit, julisteet ja juomatörpön Valvelta suoraan? MIllaiset postikulut mahtoi olla?

    Jaksamisia Pyro-cossin kanssa, se on rankkaa hommaa sellaisen väsääminen, puhumattakaan sellaisen kanssa hengaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suoraan Valvelta joo, postikulut on kaikkien tilausten yhteydessä ollut reilu 30€. Ei halpaa hupia mut eipä sieltä ihan joka päivä ostellakaan.

      Kiitos, tarvitaan ihme että saan ton valmiiksi perjantaiksi <_<

      Poista