sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tulihan se syyslenssu!

Sekin on myöhässä viimevuodelta.

(Post scriptum: Aloin kirjoittaa tätä 31.8, valmistui keskiyön jälkeen. I DID WHAT I COULD ;;;;;;; )

Se on sitten niin että kesä on virallisesti ohi ja syyskuussa mennään. Vähän turhan nopeaa meni taas :T Muistuttakee joku että vaihdan syksyn kunniaksi blogin värejä jossain vaiheessa.

Koulu on alkanut mukavasti, vaikka näin urheilua harrastamattoman ihmisen elämään onkin tullut yhdessä rysäyksessä aikamoinen muutos, kiitos tiukan ja pitävän viikko-ohjelman. Kolmena päivänä viikossa käydään ensimmäisenä lenkillä ja päivää jatketaan fyysisyyttä vaativalla harjoittelulla, johon tähän mennessä on kuulunut mm. tahanomainen itku muiden läsnäollessa ja korrektin "draama-asennon" hakeminen. Näiden opettajana toimii Jari Halonen, josta löytyy juttua ympäri nettiä. Pari ensimmäistä päivää on tätä reeniä ja muina päivinä keskitytään vähemmän väsyttäviin taitoihin, kuten laulamiseen ja akrobatiaan. Ensimmäisestä laulupäivästä jäi kurkun alaosa kovin kipeäksi, mikä oli sinänsä aika huvittavaa ihan siksi, etten osannut olettaa laulamisen rasittavan lihaksia : D En ole koskaan osannut laulaa palleastani, mutta asiaan lienee tulossa muutos. Joulukuussa olisi tarkoitus esittää omavalintainen laulu ihan yleisön edessä, mikä pelkkänä ajatuksenakin kuumottaa järjettömästi. Mikäli onnistun löytämään nuotteja toivomistani biiseistä, saatan uskaltaa heittää jotain englanniksi.

Asun viikot opistolla ja viikonlopuiksi paukin kotia, välimatkaa ei tosiaan ole kuin onnelliset vajaa 15km.

Olen onnistunut käymään jo ensimmäisissä kuvauksissakin! Särkänniemessä kuvattiin tällä viikolla lyhytelokuvaa, johon tarvittiin avustajia taustalle häärimään. Pientä tsäänssiä olisi myös päästä uuteen kotimaiseen sairaalasarjaan avustajarooleihin, ja nyt itseäni muistutettuani pitääkin laittaa hakemus menemään. Tästä se lähtee~

---

Conijutuissa ei ole sen kummempaa uutisoitavaa, mitä nyt Tracon olisi kahden viikon päästä ja viikon päästä lauantaina Särkänniemessä yritetään uudestaan maailmanennätyksen rikkomista keräämällä mahdollisimman monta pelihahmoa samaan paikkaan. Kavereille tuli luvattua ilmestyä paikalle Pyrona, ja tämä nykyinen viikonloppu oli ikäänkö tarkoitettu puvun pikaiselle kunnostukselle. Ikävä kyllä lenssun vuoksi ei tullut asian eteen mitään tehtyä, ja ressi tahtoo pukata päälle. Saatan hyvinkin vain laittaa asun sellaisenaan päälle ja kunnostaa sen vasta Traconia varten. Renovointi ei vaadi kuin uudet sokat kranaatteihin ja kranaattien paremman kiinnityksen vyöhönsä, ja toisen henkselin pienen lyhennyksen. Yritän myös mahdollisuuksien mukaan saada luotilipasta pysymään kiinni oikeassa kohdassa, lupauksia en mene antaan Finnconin epäonnistuneen yrityksen jälkeen :I

Tilasin tuossa muutamia viikkoja sitten kauan kuolaamani ruttolääkäri-maskin, jonka näin omapääarviolta pitäisi saapua neljän viikon sisään. Maski kustansi kaikkine kuluineen päivineen lähes 180€, tosin tasapainoksi se on tehty kokonaan käsityönä ja on erittäin laadukas. Löysin maskin varmaan jo ainakin vuosi sitten, mutten pitkään aikaan kehdannut ostaa. Piti vain tarpeeksi itseään kiusata ja venata hyvää väliä! Odotin saavani maskin jo Traconiin käytettäväksi, mutta kuultuani valmistajalta muutama päivä sitten ettei maski ole vielä valmis, totesin että tulen käyttämään sitä vasta halloweenin aikoihin. Halloweenia varten onkin jonkinlaiset plänit valmistumassa jonninmoisia bileitä varten ja tarkoitus olisi hillua ihmisten ilmoilla (cossi)puvut päällä. Lisää invoa seuraavassa tai sitä seuraavassa päivityksessä.


---

Edellisessä päivityksessä hehkutin pääseväni leffaan katsomaan sekä Pacific Rimin että Monsterit-yliopiston. Kävin tsekkaamassa kummatkin peräti kolmeen kertaan, ja ketuttaa ettei neljänsiä kertoja ole toistaiseksi tullut. Tälläkin hetkellä fanitan kumpaakin vähän turhan innokkaasti ja fanitus on tapansa mukaan valunut siihen, että fanikamaa on tullut ostettua; Pacific Rimistä ei niinkään virallista (vielä, toistaiseksi pari t-paitaa Redbubblesta), mutta viimeisin voi-ei-miksi-tein-sen-sijoitukseni on iso, noin 160-senttinen pahvijuliste Yliopiston lempparihahmoistani, Terrystä ja Terristä / Turosta ja Terosta. Ihan en kadu tätä ostosta, vaikka melkein mieli tekisi 8))) Paketti on onneksi tulossa koululle eikä kotiini, joten saatan keksiä rotiskolle seinätilaakin. Tai lattiatilaa, nähtävästi tuo pysyy omillaankin pystyssä.

Näin muutoin olen kumpaankin elokuvaan varsin tyytyväinen; Pacific Rimin juoni nyt ei ole ehkä originaaleimmasta päästä ja parit juoniaukot loistavat suuruuksillaan, mutta visuaalisesti ja näyttelyltään mielestäni järkyttävän hyvä leffa. Del Toro on ohjaajana ja muutenkin ihmisenä mahtava heppu ja tekisi kovasti joskus mieli päästä tapaamaan herra kasvotusten. Jatko-osa on jo kuulemma luvattu juttu, joten sitä odotellessa.

Monsterit-yliopisto oli kauanodotettu jatko-osa yhdelle lapsuuteni suosikkileffoista, enkä voi sanoa pettyneeni millään viisiin. Teknologia lentää kö viipperä ja leffoja vertaillessa Monsterit Oy:n animaatio näyttää melkeinpä keskeneräiseltä verrattuna Yliopistoon. Päähahmot ja tärkeät sivuhahmot ovat mukavan erilaisia ja mielikuvituksella toteutettuja, mutta vähäosaiset taustahahmot tuottivat pettymyksen toistuvalla kaavallaan; samasta muotista on väännetty monta hahmoa vain pienillä eroavaisuuksilla. (Olin myös törkeän pettynyt ettei Räähkää nähty silmälasien kanssa kuin vain ekassa kohtauksessaan mutta ajsgdajgflsfslf) Myös hahmojen paljous söi ehkä ruutuaikaa selaisilta, jotka olisivat sitä enemmän ansainneet.
Yliopisto saa PacRimin ohella myös isoa plussaa visuaalisuudestaan. Myös huumori ja ehdottomasti sanoma ovat kohdallaan.

---

Näin, pikaisimmat kertaukset taitavat olla tässä. Täytin 27.8 20 vuotta ja jatkan kriiseilyäni (johon sisältyy vakava tatuointikuume) syyskuun loppuun, jolloinka pyrin jälleen päivittelemään! o/