Mää itte

Nimi: Tuttavat kutsuu nimellä Naksu, netissä liikun nickillä Fazi

Synt.: 27.8.1993 (20-vuotias)

Synnynnäinen tamperelainen ja ylpeä siitä.

Perheeseen kuuluu äiti ja kaksi kissaa.

Tällä hetkellä opiskelen Voionmaan opistolla elokuvanäyttelyä.

Luonteelta moni kehuu viilipytyksi. En pidä meteliä itsestäni ja olen aina ollut ujo, vaikkakin yritän parhaani mukaan kitkeä sitä itsestäni pois. Pyrin IRL olemaan kohtelias ja ystävällinen ihmisille, mutta nettimaailmassa olen niittänyt itselleni vähän huonoakin mainetta suuren suuni vuoksi. Kirjoittelen toisinaan mitä sattuu minne sattuu sen kummempia miettimättä, ja pari vihamiestä on tullut hankittua tällä tavalla. Olen vahvojen mielipiteiden ihminen ja niitä on yhtä vahva tarve tuoda esille, ja jos joku ei minusta periaatteideni vuoksi pidä, haistatan pitkät. Tietämättömät ihmiset ketuttavat suurissa määrin, samoin tekopyhät. Eli älkää ujostelko, aina saa tulla jutteleen :D

Olen myös huono häviäjä ja kärsin ylemmyyskompleksista.

Yleisiä kiinnostuksen kohteita ovat mm. elokuvat, animaatio, musiikki, videopelaaminen, Japani pähkinänkuoressa, kissat, koirat, linnut ja hatut. Myös matkailu tai ns. travellaus kiinnostaa.
Keräilen t-paitoja, elokuvalippuja ja Pocky-pakseja.
En harrasta mitään vakituista, vaikka olenkin vakavasti harkinnut jonkun itsepuolustuslajin aloittamista.

Suurimpana tulevaisuuden haaveena olisi omien elokuvien tekeminen ja niissä näyttely.

Suomen animeskenessä olen (VIELÄ :D) hyvin tuntematon ihminen, mutta pyrin siihen, että joskus olisin vielä edes etäisesti tunnettu. Olen pitänyt vuoden 2012 Desucon Frostbitessä luentodebyyttini, ja linja jatkui vuoden 2013 Frostbitessä toisella luennolla, joka käsitteli Gurren Lagannin hyviä ja huonoja puolia.

Ja koska aina joku kysyy tätä, niin suosikkianimeni on, ainakin toistaiseksi, Tengen Toppa Gurren Lagann, ja harrastan kyseisen sarjan oheistuotteiden keräilyä.

Termos.

2 kommenttia:

  1. Todellakin sullon vahvat mielipiteet kaikkeen :D oot iha hassu naksutin. Jatka samaan malliin xD

    VastaaPoista