keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Aurinkoa risukasaan!

JAA taas olisi kuukausittaisen päivityksen aika. Kumma kyllä muistan asian tällä kertaa ajoissa ja korrektina päivänä, höhö.

Vissiin mainitsin edellisessä päivityksessä päässeeni Outokumpuun opiskelemaan. Hommiin tuli pieni muutos, ja näillä näkymin menenkin Voionmaan opistolle opiskelemaan elokuvanäyttelijäksi kymmeneksi kuukaudeksi. Linja on tottakai maksullinen, mutta opintotuella luulisi pärjäävän aika pitkälle. Opisto on vain ~25km päässä kotoa, joten mestoille pääsee hyvin bussilla joka päivä, ja asuntolakustannukset säästyvät. Pääsykokeissa tuli selväksi, että opiskelu tulee olemaan sekä fyysisesti että henkisesti rankkaa, varsinkin ylipainoiselle henkilölle niinkö itse olen, mutta parempi se vaan on, jos saa samalla liikuntaa. Tulee oleen vakava vuosi edessä, joten opiskelu mahdollisesti vie paljon aikaa muulta tekemiseltä. Siitä tosin olen varsin tyytyväinen, että opiskelu tulee olemaan tekemistä ja vain sitä; kirjojen lukeminen ja pänttäys ei kumpikaan sovi omille aivoille kovin hyvin :I Tästä syystä esim. yliopistot ei kuulosta kovin karkilta. Voionmaan jälkeen olisi tarkoitus hakea uudestaan Teatterikorkeaan tai vaihtoehtoisesti Nätyyn; mieluummin aiempaan, tosin en tiedä miten suhtautuvat hakijoihin, jotka on jo kertaalleen pääsykokeisiin kutsuttu, mutteivät ilmestyneet paikalle. Hngh.

Koulu alkaa 12.8, jänskättää jo vähän.

En siis edelleenkään pääse muuttamaan kotoa pois, mahdollisesti vasta ensvuonna. Kaipa tässä pitää vaan purra huulta ja kestää.

---

Finncon tuli ja meni, paikalla olin 6. ja 7.7, lauantain ja sunnuntain. Rankka joskin hieno viikonloppu, Pyro-cossi onnistui ihan tarpeeksi hyvin noin ensimmäiseksi kokonaan itsekyhätyksi. Viimeisenä iltana ennen conia iski pieni paniikki keskeneräisyyden vuoksi ja osa asun osista oli hieman hutiloidusti tehtyjä, ja tämä sitten kostautuikin lauantaina järkyttävän sadekuuron iskiessä. Liekinheittimestä irtosi suutin (oli tehty paperista : DD) ja kranaateista lähti kaikista sokka. Kranaatit kärsivät muutenkin hieman ja kaasunaamarin suuosa rypistyi hieman, paperilla kun oli sekin päällystetty. Oikeannäköisiä kenkiä ei valitettavasti saatu käsiin, joten kaapissa olleilla mustilla kumppareilla mentiin. Toisaalta ihan kiva sadetta ajatellen, tosin saappaat ilmeisesti vuotavat ja sain olla loppupäivän märillä sukilla.

Kuvan ottanut Alice Palo/BluKoala, pienet photarisutaisut á la minä
Ilma oli hirvittävän kuuma RED-huivia ajatellen, joten kaula vilkkui paljaana suurimman osan ajasta. Ketään ei tosin näyttänyt haittaavan. Kumipuku oli ensimmäiset pari tuntia järkyttävän kuuma, sen jälkeen kuumuus katosi ja ihan muuten vaan hikosin kokoajan. Nestehukka ollut vissiin aika merkittäväkin, tosin onnistuin olemaan koko viikonlopun pyörtymättä kertaakaan. Naamaria tarvitsi välillä ottaa pois, päätä alkoi muutamaan otteeseen särkeä sen kanssa ja kaveriporukan asiantuntijan mukaan tämä johtui siitä, että hengitystekniikkani oli väärä ja että aloin pikkuhiljaa hengitellä omia hiilidioksidejani.
Maskin lisäksi kumihanskoja otin välillä pois, nekin olivat päivän lopussa hiestä märät ja niiden sisältä varisi kummallista tatinaa. Hanskojen reunat eivät ole enää kultaiset vaan kuluivat kiskomisen vuoksi takaisin mustiksi.

Kaikenkaikkiaan ihan onnistunut coni : D Tracon seuraavaksi ja Pyroa pitäisi siihen mennessä parannella hieman. Todennäköisesti otan toisen aseen, mielessä päällimmäisenä Homewrecker eli normaali leka.

---

Muissa uutisissa jotka ei kiinnosta ketään: tänä viikonloppuna pääsen VIIMEIN, kuukausien odottelun jälkeen, katsomaan leffaan sekä Monsterit-yliopiston että Pacific Rimin.


Kummatkin ovat pitkän aikaa poltelleet, Pacific Rim lähinnä siksi että jättirobotit (kuka EI tykkäisi jättiroboteista HMM?) ja Monsterit koska Pixar. Molemmat vaikuttavat visuaalisesti hyvin miellyttäviltä ja kummastakin olen kuullut lähes pelkästään hyvää; oletin Pacific Rimin olevan aika heikko kriitikoiden silmissä, mutta omaksi yllätykseksi sitä on kutsuttu jopa eeppiseksi. Monsterit-yliopisto on itsestäänselvä katsottava; olen vannoutunut Pixarin fani, ja alkuperäinen leffa on jeessiä katsottavaa. Perjantaita ja sunnuntaita siis odotellessa.

---

Näin. Muuta erikoista elämässä ei ole atm menossa, paitsi että sain suoritettua autokoulun vihdoista viimein kokonaan ja täten saan pian pysyvän ajokortin~ Hienoa saada vähän isompia juttuja pois alta.

Se on sitten seuraavaan päivitykseen. o/